Autodesk Showcasella lasi muuttuu puuksi hetkessä

Itabin tuotteet ovat jokaiselle suomalaiselle tuttuja. Ostamme ruokaa, vaatteita ja lääkkeitä liikkeistä, joiden myymäläkalusteet Itab on suunnitellut. Asiakkaina Itabilla on erikois- ja päivittäistavarakaupan tuttuja nimiä, kuten Fazer, Kesko, SOK-ryhmä, Yliopiston apteekki ja Tokmanni. 

Kun Itab havainnnollistaa asiakkaalle, miltä kalusteet tulevat näyttämään, niiden tulisi näyttää mahdollisimman realistiselta. Aiemmin kun asiakas halusi muuttaa kalusteessa jonkin osan vaikkapa lasista puuksi, Itabin suunnittelijan piti käyttää suunnitelman muokkaamiseen paljon aikaa. 

“Ennen asiakkaalle näytettiin 3D-mallista otettua kuvakaappausta, jolloin viivat saattoivat olla suheroita, eikä kuva näyttänyt hyvältä. Jos asiakas halusi muutoksen, se piti tehdä 3D-mallissa erikseen ja taas oli uuden kuvakaappauksen paikka”, Itabin suunnittelutiimin päällikkö Hanna Seppänen kertoo. 

Koska haluttiin säästää aikaa ja saada kuvista realistisempia, Itab otti käyttöön Autodesk Showcasen. Ohjelmalla Itab visualisoi Autodesk Inventorilla tehdyt 3D-mallit. 

“Nyt muokkaamiseen ei mene kuin minuutteja. Materiaalit ja värit näyttävät realistiselta ja asiakkaan on helpompi tehdä päätös, kun hän näkee, miltä kaluste tulee oikeasti näyttämään”, Seppänen kuvaa. 

Kokonaisten osastojen suunnitteluun ja visualisointiin Itab käyttää 3ds Maxia. Kaiken kaikkiaan tuotesuunnittelun putki on nopeutunut Itabilla, kun tärkeisiin vaiheisiin on oma erikoisohjelmansa. 

Ota yhteyttä

Jätä yhteydenottopyyntösi alla olevaan kenttään. Jos haluat että soitamme, ilmoita myös puhelinnumerosi.